Elämä on kuin villi tiikeri. Voit maata hiljaa ja antaa sen laskea käpälänsä pääsi päälle - tai voit istua sen selkään ja ratsastaa sillä.

Melusta hiljaisuuteen on aika välillä pysähtyä kiireenkiin aikana katsomaan vain sivusta kaikkea ja antaa rauhan laskeutua kiireen päälle. Vaikkakin vuoden kamalinta aikaa eletäänkin niin osaltaan kun  asiaa ajattelee eri kannalta, saattaa tästäkin vuoden ajasta jotain hyvää löytää. En nyt sano että mieluisinta olisi metsässä harjoitukset, sillä kastuessa palelee erittäin helposti ja kun itse on sellainen vilukissa että miltein juhannuksesta saakka auton lämpö on ollut säädettynä +32:teen. On syksyssä paljon hyvääkin, talvi on lähellä ja uusi vuosi lähestyy. Syksyn synkkyys kylläkin on suuri miinus! Kaikki tuntuu siltä ettei onnistu ja ajatukset harhailevatkin monesti sellaisissa ajatuksissa joissa ei välttämättä pitäisi. "Jos en aikaan saa maisemaa kai, lakaisemaan syksyn lehdet. Ei auta muut ku vaihtaa maisemaa kai, karkuun huonoja uutisii uusii." Koko vuosi onkin ollut täysi katastrofi kaikkeen katsoen ja siihen saisi pikkuhiljaa tulla muutos. "Miksi kyselen tai ajattelen, löydänkö joskus vastauksen?"

"Katse eteen, leuka pystyyn. Kapuloita rattaisiin, et tuntuu rystyyn.
Täs hurrikaanimeres ei tunnu missään toi hurrikaani edes.
Kohti uusii koitoksii kääntää, mä pystyn kaiken voitoksi vääntää.
En pysty muuttaa paskaks kaikkee mihin kosken. Kun se lyö, annan toisen posken.
Jätetään tää uppoava laiva, yhä syvemmälle me upotaan aina.
Kuinka syvä on paskan syvyys? Mä kysyn nyt, et mis on hyvyys.
Mukana järki, rikostoverina silmät ku särki.
Vaik meitä johtaa terävin kärki, mä kysyn nyt et mis on järki..."