Elämä ei ole logiikan oppitunti vaan sarja satunnaisia sattumia

Onkin aikaa kun viimeksi on tullut raapusteltua mutta ei aivan turhaan. Viikko vierähti jälleen metsän puolella harjoituksissa, tai no pääsimme ottamaan ensituntumaa parakki asutukseen kaverin kanssa.

Illan tullen oli aika lyödä tavarat naulaan ja käydä lepäämään

Viikko vierähti sujahtaen ohi ja viimeinen satanen pyörähti käyntiin varmasti ikimuistoisesti. Viikolla tuli juostua ja hikoiltua tarpeeksi ja loppuhuipennukseksi ke-to yö vietettiinkin kävellen täysvarustuksessa ja reppu selässä. Noin pyöreästi runsaan neljänkymmenen kilometrin jalkamarssi taivuteltiin virve rostin sata salamaa biisin soidessa kunnes klo 12 saikin todeta, 99 aamua enään. Kuulostaa ehkä hurjalle ~kolmenkymmenen kilon lisäpainon saatteessa tuo neljäkymmentä kilometriä muttei se sitä ollut. Suoraan sanoen intin yksi hienoimmista kokemuksista tähän mennessä vaikka vettä satoikin kaatamalla vähän väliä. Klo 20:22 lähdettiin viimeisenä ryhmänä liikkelle ja lepäämään päästiin toisena ryhmänä klo 05:00 aamulla. Viimeinen ryhmä taisi saapua paikalle 07:30 ja herätyshän oli tuosta puolentunnin päästä... Mikä onkaan parempi tyyli aloittaa päivä kun lyödä kaasunaamari kolmen tunnin yöunien jälkeen päähän ja aloittaa aamu saamalla kyynelkaasukranaatti tupaan? Siitä marssi jatkuikin leffoista tutumpaan paikkaan eli esteradalle. Olenkohan erilainen vai miten voin vain tykätä tällaisista asioista joista muut hajoilevat erittäinkin paljon? No eipä tuo itseäni haittaa mutta muut tuntuvat olevan eri mieltä.. "Ole rohkea ja uskalla irroittautua totutusta."

Viikonloppu tuli nopeasti vastaan ja lauantai käynnistettiinkin kahden tunnin gncc ajolla airistolla. Alku oli tuskauttavaa sillä kädet puutuivat kokoajan kun koitti pitää itsensä pyörän päällä mutta tunnin kohdalla alkoikin helpottaa. Kuitenkaan ilman ruhjeita ei yllätys yllätys taaskaan vältytty...

Paljon on parinviikon aikana oppinut arvostamaan pieniäkin juttuja joita ei arkisesti niinkään mieti. Joillekkin voi olla kamalaa odottaa kymmenen minuuttia jossakin jossa on hieman viileää, mutta jos ajattelutavan kääntäisikin niin että mitäpä jos olisikin vielä kylmempi, nyt on kuitenkin vaan näin viileää. Pienikin positiivinen ajatus luo uuden kehän jota voi tirkistellä eri tavoin. 

Arki astuu jälleen kuvioihin pitkän viikonlopun jälkeen ja sen huomaa, pieni kömmähdys kotopuolessa ennen takaisinpaluuta vielä.. Kuka hölmö nyt lukitsisi auton avaimet autoon sisälle? No ei siitä sen enempiä.. 

Katse on suunnattu tulevaisuutta kohti ja melko positiiviselta näyttää tällä hetkellä siellä saralla. Kuitenkaan nyt ei kannata hypähtää ilosta ilmaan ettei kukaan vedä maata jalkojen alta pudottaakseen takaisin lähtötilanteeseen vaan kulkea hetkessä ja antaa tilanteiden mennä oman virtansa mukana "älä ennusta tulevaa ja unohda menneet. Elä hetkessä."  Välillä tuntuu että tulee oltua eräässä paikassa erittäin runsaasti, mutta onko sillä niin väliä? Missä muuallakaan sitä tarvitsisi olla? Ei sillä niin väliä, monilla muillakin on tiettyjä paikkoja jossa viettää aikaa paljon enemmän kuin muut. Erittäin useasti siellä tapaa erääseen henkilöön joka hymyilee aina yhtä mukavasti, se piristää joka kerta enemmän kuin juurikaan muu asia "elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa." Perjantaina takaisin siviiliin päästyä ensimmäinen asia minkä näki oli juurikin tuo, se sulatti sydämen   samalta istumalta ja sanoisinko että miltei koko viikonloppu pelastui! "Kun luulin maailman pysähtyneen. Kun luulin ettei mikään voi koskettaa. Kun nostin katseeni, näin sinut. Eikä mikään ollut kuten ennen."