Metros hiljaa, eläköön sana vapaa. Huudan metsän reunal, koska tiedän mitä takan.

Tiedän että joskus saatan mennä joissakin asioissa pitkälle, ehkä jopa liian pitkälle. Ehkei vaan kaikki tajua että saatan jopa joskus puhua jotain vakavissani. Pikkuisen rivienväliin tunkeutumisella sieltä saattaa löytyä erilaisia vihjeitä, ettei kaikki ole hyvin. Ehkei itsellä mutta jollain toisella. Harmittaa oikeastaan katsoa sivusta kun kaverit kärsii ja tuntee olonsa onnelliseksi muullatavalla kuin sillä ns. tutulla ja turvallisella tavalla. Ehkä mullakin alkaa syksyn mielenpyörteet pauhaamaan vesisateiden ja syysmyrskyjen ohessa iskemään. Ehkä joskus asiat olivat helpommin, ehkä tulevaisuudessa pieni hengähdystauko tähän normaaliin arkeen voisi olla tarpeen. Pitäisi myös muistaa seistä sanojensa takana vaikka sanoisi mitä. "Tyhjiä lupauksia, tyhjiä lauseita. Anna olla, jos ne on vain sanoja." 

Tekisi mieli kirjoittaa tänne mitä vaan ja mistä vaan, mutta sen jälkeen edes itse jälkeenpäin luettuna sitä ei ymmärtäisi alkuunkaan. Tuntuu hullulta, hyvältä ja huonolta samaan aikaan. Jotain hetkiä sitä kaipaa paljon ja jotain vähän vähemmän. "Muistot loistaa, ei pysty niitä toistaa." Vielä parivuotta sitten sitä luuli, että nyt ollaan aikuisia ja osataan asioita hoitaa itse. Ehkä pikkuinen muistutus siitä tuli kun astui palvelukseen. Aluksi kaikki tuntui siltä kuin olisi vastasyntynyt, mutta noin puolisenvuotta kun oli kulunut ja uusi erä saapui niin aikamoiselta se näytti. Silloin se taisi ensimmäisen kerran käydä mielessä, että kyllä sitä puolessavuodessa voi kasvaa paljon muutenkin kuin kooltaan. Kooltaan toisaaltaan en kauheasti kasvanut mutta ehkä kevään tunnemyrskyt muutti paljon samaan aikaan kuin sitä oppi ottamaaan vastuun omista tekemisistään. Toisaaltaan en välttämättä hirveästi lähtisi kehuskelemaan koko viimevuotta ja sen vastuun käyttämisen määrää. Jos lähdetään jossittelemaan niin mitä jos asiat olisikin mennyt toisin? intissä ja siviilissä. Mitä jos olisi ollut kv-puolella jo alkuunsa? ajatellut koko asiaa ennen palvelusta? Entä miten siviilielämä? Entä jos olisi ollut joku jolle oikeasti puhua silloinkin jo?

Jos sukset menee ristiin, pääseekö ladulle takaisin kun kääntää sukset?  Pitääkö mennä pulpetin taakse opiskelemaan uudelleen miten saadaan sukset pysymään suorassa?  Entä jos sukset ei sovi jalkaan? Entä jos sukset on eriparia?  "Näiden lasien taakse piilotan mun arpeni, hymyilevä naama kätkee mun pelo. Sitä on porho mitä o vääräl puolel tullu. Jaloissan puu, kallossani hullu. Pienestä ongelmasta iso iso vaiva. Mielen onkaloissa kantamassa lyhtyy. Tunnelin päässä meijän ajatukset yhtyy."

"Onko täällä vain sodat ikuista? Miksi tappelua katsotaan sivusta?Milloin on aika lopettaa? Onko se totta, mitä koulu opettaa?Miksi menen muiden mielipiteen mukaan? Miksi on vaikea pitää sitä mitä lupaan?Miksi moni haluaa isommat rinnat? Miksi toisil ei oo taloo ja toisil on linnat?"
Johan tuli tekstiä, aika synkältä näyttää itse luettunakin vaikkei sen nyt noinkaan pitänyt mennä. Vai pitikö? Enpä tiedä. Tekisi mieli kirjoittaa pelkästään tästä hullusta odotuksesta reissua varten, monesti mainittu juttu muttei siitä vaan voi olla hiljaa kun sinne haluaa.. Onneksi aika menee suht nopeasti, tammikuu tulee vauhdilla vastaan ja silloin on taas se aika kun puhelimen pirinä laittaa vatsan kouraisemaan ja ajatukset lentämään haaveissa. Ehkä se viellä josakin vaiheessa on totta? Hope so. Monesti sitä miettii miten sitä muuttuu ihmisenä jos sinne pääsee pidemmäksi ajaksi, mutta ehkä antaa ajan näyttää jos sellainen tuuri käy.. "Must nää ajatukset paperil selkeempii, siks mä laitoin sulle pullopostii. Eikä kompostiin kuulu vaan ne sähköpostit. Kuluttajalautakunnas uuden luurin ostit. Tähtimerkkejä uusii gerttejä, fobioita paperil ja kertakäyttöpenkkejä."

"Mä katson silmiin enkä pistä ovee lukkoon. Lähteminen hyvää, palaaminen parempaa. Ei pienelle päälle raskasmetallia pahempaa. Ikkunaruudussa oon laskemassa aamuja, puhallan puupilliin ja pusken pakoon kaasuja."