Mopokortti ja amikset, maitoparta ja mamikset. Ei ongelmaa, hyppää stongalle vaan. Kuohukerma ja tavikset, majesteettiset mahikset.

Nyt se vaan alkaa näyttämään siltä että tämä kesä oli tässä, auto laitettu talliin lumisateelta ja kurjalta säältä suojaan lepäämään. Kaipa se vuosi menikin nopeammin kuin uskoikaan? Kohta odotellaankin jo taas kevättä, no ehkä ennen sitä pitää autoon saada jotakin tehtyä.. Mutta nyt kuitenkin, suljetaan koko vuosi yhden oven taakse.

Edellispäivänä tuli vietettyä hyvän ystävän kanssa aikaa pitkästä aikaa aivan kahden, kävästiin syömässä josta siirryttiin kahvittelemaan ja saatiin vähän ajatuksia ympäripyöreydestä palikkamuotoon. Ehkä hieman alkaa avartumaan asiat, EHKÄ. Tosiaan. Sitä pitäisi pitää enemmänkin tällaisia päiviä, voisi saada jotain tolkkua jostain, nyt on olo hieman kuin jäällä olisi ja koittaisi saada otetta. Kiinni saa mutta luisuu ajatukset kuitenkin pois. Tammikuun odotus, odotus ja ODOTUS on jotain aivan järkyttävää. Kenelläkään sitä ennustuspalloa, anyone?!? Nyt sitä tarvitaan. Ihankuin pikkupoika jouluaattona. Milloin saa avata ENSIMMÄISEN paketin. Tietysti nyt ei odoteta joulukuusen alle lahjapapereissa olevia paketteja, vaan sitä hetkeä kun hukutaan paperikasan alle selvitettäessä viimeisiä asioita ennen siirtymistä uuteen paikkaan. Voi että sitä hetkeä odottaa, lääkäreissä juoksua TAAS, onko passi voimassa, missä tuota ja tuota, mitä tarvitaan mukaan ja minne ollaan menossa. Tuntemattomia ihmisiä vai onko tuttujakin seassa. Ehkä ei kannata vielä murehtia näitä, niiden aika tulee jos on tullakseen. Murehditaan sitten kun sen todellinen aika on, kyllä mä sitten ilmottelen kun oon hukkuakseni paperihommiin.. Onhan tässä paljon muutakin mietittävää kuin tuo. Pitäisi töitäkin mureh.. taisiis ei niitä kuulu murehtia vaan antaa mennä vaan. Mutta sitten nämä perus, joulu, uusivuosi jne. Mitä, missä ja milloin sopii näihin kahteen juhlapyhään kuin nenä päähän. Taaskaan ei ole tiedontietoa missä ollaan ja mitä tehdään..
 Ylipäätänsäkin, vielä hetki sitten oli kauhean tuskainen olo, ahdistava tai jotakin sinnepäin, vaikea tietää kun ei siitä saanut selvää itsekkään. Alkaa sekin hajoilemaan luojan kiitos, ehkä se puhuminen auttaakin? Ehkä sitä pitäisi tehdä useammin. Tänään oli hetkellisesti erittäin hyväkin fiilis pitkästä aikaa, kiitos elokuun - ota omena !

Itseasiassa, asiat on ihan hyvin täälläkin päässä vaikka synkkääkin synkempää tekstiä on tullut useasti, shittiä. Jonnekkin se turhautuminenkin pitää purkaa ja voisin vaikka koittaa kirjoitella jotain fiksua, piristävämpää tänne joskus. Mutta nääh, toimiihan tämä näinkin kun ei näitä kukaan luekkaan. Eikä sillä merkitystä ole, ainakin osa tulee kirjoitettua puhtaasti ihan mahanpohjasta saakka.

Sekavuuden sekakeittiö, joten hyvät yöt !

Ku mä tällee tyrin, ni mä syytän vaan itteeni. Mut ääneen ei saa myöntää ikinä. Jos äänet on puhumassa ihmisen sisimmäs. Neljä vuotta vihollista hain, omaks yllätykseks ystävän sain.

Kylmää, pimeää ja märkää. Syksy, talvi, mikä lie mutta kylmä ainakin on. Kamalin vuoden aika ikinä, kaikkia masentaa, väsyttää ja kukaan ei ole missään. Tuntuu ettei saa aikaiseksi mitään kun aika menee nin nopeasti, kolmeviikkoa menee niin ettei edes huomaa kun tekemistä silti itsellä on ihan tarpeeksi. Luojan kiitos tärskähti pieni into urheilla taas, mopoa on ulkoilutettu runsaasti ja olkapääkin on saanut taas kipeätä. Taisiis tälläkertaa toinen noista. No toivotaan että tammikuu tulee pian, silloin ollaan taas maha väärinpäin aina puhelun tullessa. "Hyvät asiat tulevat vastaan, kun odottaa." Ihan vaan jos multa kysytään niin nyt saisi pikkuisen myrskytä ulkona, jos vaikka myrskytuulet tuulettaisivat ajatukset kunnolla. Taas tänäkin vuonna, syksy. Se kauhein vuodenaika aiheuttaa hirveänmäärän turhia ylimääräisiä ajatuksia, tunnontuskia ja muita hirveitä myrskyjä pään sisälle. "Olet vahva, mutta nyt tässä myrskyssä sinun kannattaa jäädä veneesi kanssa rannalle."  Taas on se aika vuodesta kun on pakko löytää niistä erivärisistä pienistä jutuista se pienikin säväys synkkiin päiviin. Oli se sitten puhelimenkuoret, uudet vaatteet tai mitä vaan vastaavaa, lähde ystävän kanssa leffaan tai tee jotain erilaista. Ihan mitä vaan kunhan vaan poikkeat normaalista arjesta. "Moni epävarmaks jäätyny. Rakkautta niille, jotka meit vastaa kääntyny. Saan ilmasta ilmasen tuen. Joku pitää mulle kirjaa paikallaan ku luen ja ku mä kaadun pyöräl, hän puhdistaa haavani. Haavan päälle laittaa Aku-Ankka laastarin" 

"Se mitä miehet ja naiset tarvitsevat, on rohkaisu....Sen sijaan, että aina jankuttaisitte ihmisten vioista, kertokaa heille heidän hyvät puolensa."

"taas on duunii kohta vuos väännetty
myyty itseään koteloon nääntyny
mä en oo vahva niinku noi muut 
siks on pakko karata rauhottuun
oon salaa kaikki kamani pakannu
rituaali sama, lappiin karannu
iso jano ei tuota reissuu yhdistä
vaan hetki ollaan erakkona tyhjyydessä
aika lähtee karkuun, pyhälle maalle
sinne missä mä vartuin
suunnitelmii ollut monenlaisii
tekisin mitä vaan et saisin ne omaksi
sä tiedät et mä en arkee pelkää 
se on ollu sulle alust asti aina selvää
nyt on pakko karata hetkeks"

Metros hiljaa, eläköön sana vapaa. Huudan metsän reunal, koska tiedän mitä takan.

Tiedän että joskus saatan mennä joissakin asioissa pitkälle, ehkä jopa liian pitkälle. Ehkei vaan kaikki tajua että saatan jopa joskus puhua jotain vakavissani. Pikkuisen rivienväliin tunkeutumisella sieltä saattaa löytyä erilaisia vihjeitä, ettei kaikki ole hyvin. Ehkei itsellä mutta jollain toisella. Harmittaa oikeastaan katsoa sivusta kun kaverit kärsii ja tuntee olonsa onnelliseksi muullatavalla kuin sillä ns. tutulla ja turvallisella tavalla. Ehkä mullakin alkaa syksyn mielenpyörteet pauhaamaan vesisateiden ja syysmyrskyjen ohessa iskemään. Ehkä joskus asiat olivat helpommin, ehkä tulevaisuudessa pieni hengähdystauko tähän normaaliin arkeen voisi olla tarpeen. Pitäisi myös muistaa seistä sanojensa takana vaikka sanoisi mitä. "Tyhjiä lupauksia, tyhjiä lauseita. Anna olla, jos ne on vain sanoja." 

Tekisi mieli kirjoittaa tänne mitä vaan ja mistä vaan, mutta sen jälkeen edes itse jälkeenpäin luettuna sitä ei ymmärtäisi alkuunkaan. Tuntuu hullulta, hyvältä ja huonolta samaan aikaan. Jotain hetkiä sitä kaipaa paljon ja jotain vähän vähemmän. "Muistot loistaa, ei pysty niitä toistaa." Vielä parivuotta sitten sitä luuli, että nyt ollaan aikuisia ja osataan asioita hoitaa itse. Ehkä pikkuinen muistutus siitä tuli kun astui palvelukseen. Aluksi kaikki tuntui siltä kuin olisi vastasyntynyt, mutta noin puolisenvuotta kun oli kulunut ja uusi erä saapui niin aikamoiselta se näytti. Silloin se taisi ensimmäisen kerran käydä mielessä, että kyllä sitä puolessavuodessa voi kasvaa paljon muutenkin kuin kooltaan. Kooltaan toisaaltaan en kauheasti kasvanut mutta ehkä kevään tunnemyrskyt muutti paljon samaan aikaan kuin sitä oppi ottamaaan vastuun omista tekemisistään. Toisaaltaan en välttämättä hirveästi lähtisi kehuskelemaan koko viimevuotta ja sen vastuun käyttämisen määrää. Jos lähdetään jossittelemaan niin mitä jos asiat olisikin mennyt toisin? intissä ja siviilissä. Mitä jos olisi ollut kv-puolella jo alkuunsa? ajatellut koko asiaa ennen palvelusta? Entä miten siviilielämä? Entä jos olisi ollut joku jolle oikeasti puhua silloinkin jo?

Jos sukset menee ristiin, pääseekö ladulle takaisin kun kääntää sukset?  Pitääkö mennä pulpetin taakse opiskelemaan uudelleen miten saadaan sukset pysymään suorassa?  Entä jos sukset ei sovi jalkaan? Entä jos sukset on eriparia?  "Näiden lasien taakse piilotan mun arpeni, hymyilevä naama kätkee mun pelo. Sitä on porho mitä o vääräl puolel tullu. Jaloissan puu, kallossani hullu. Pienestä ongelmasta iso iso vaiva. Mielen onkaloissa kantamassa lyhtyy. Tunnelin päässä meijän ajatukset yhtyy."

"Onko täällä vain sodat ikuista? Miksi tappelua katsotaan sivusta?Milloin on aika lopettaa? Onko se totta, mitä koulu opettaa?Miksi menen muiden mielipiteen mukaan? Miksi on vaikea pitää sitä mitä lupaan?Miksi moni haluaa isommat rinnat? Miksi toisil ei oo taloo ja toisil on linnat?"
Johan tuli tekstiä, aika synkältä näyttää itse luettunakin vaikkei sen nyt noinkaan pitänyt mennä. Vai pitikö? Enpä tiedä. Tekisi mieli kirjoittaa pelkästään tästä hullusta odotuksesta reissua varten, monesti mainittu juttu muttei siitä vaan voi olla hiljaa kun sinne haluaa.. Onneksi aika menee suht nopeasti, tammikuu tulee vauhdilla vastaan ja silloin on taas se aika kun puhelimen pirinä laittaa vatsan kouraisemaan ja ajatukset lentämään haaveissa. Ehkä se viellä josakin vaiheessa on totta? Hope so. Monesti sitä miettii miten sitä muuttuu ihmisenä jos sinne pääsee pidemmäksi ajaksi, mutta ehkä antaa ajan näyttää jos sellainen tuuri käy.. "Must nää ajatukset paperil selkeempii, siks mä laitoin sulle pullopostii. Eikä kompostiin kuulu vaan ne sähköpostit. Kuluttajalautakunnas uuden luurin ostit. Tähtimerkkejä uusii gerttejä, fobioita paperil ja kertakäyttöpenkkejä."

"Mä katson silmiin enkä pistä ovee lukkoon. Lähteminen hyvää, palaaminen parempaa. Ei pienelle päälle raskasmetallia pahempaa. Ikkunaruudussa oon laskemassa aamuja, puhallan puupilliin ja pusken pakoon kaasuja."