Ja ku illat jo pimenee ja varjot pitenee. Syksyks vaihtuu ja lumous haihtuu pois. Mua niin paljon palelee, ei enää täl paidal tarkene. Talvi saapuu, jää vain kaipuu . Ja kun illat jo pimenee ja varjot pitenee. Syksyks vaihtuu, ja lumous haihtuu pois. Mua niin paljon palelee, ei enää t-paidal tarkene.

Jälleen kerran syyskuu alkaa olemaan lopuillaan, illat viilenevät ja yöpakkasia alkaa olemaan enemmän ja enemmän.  Aika menee aivan tajuttoman nopeasti eikä sille mahda mitään. Noh kuitenkin lupailin itselleni ja vähän muillekkin että kun 3500 kävijää tärähtää niin viimeistään koitan saada itsestäni sen verran kiinni että kirjoittelen taas jotakin tänne. Joten siis sinä joka luet tätä, et taidakkaan olla ainoa minun lisäkseni. 

Toivottavasti tämän syksyn saa viettää runsasenergisesti ilman että ne energiajuomat ja patukat kaivetaan kaapinpohjalta auttamaan jaksamista päivästä toiseen. Ehkä suurempi merkitys on sillä mitä tekee ja keiden kanssa koko syksyn jakaa. "Hymy on ikkuna, josta näkee, että sydän on kotona". Kyllä sitä kaipaa aikoja jotka sai jakaa poikien kesken samassa tuvassa samanlaisissa vaatteissa. Tiesi aina että seuraavana päivänä saattoi olla jotain erilaista. Nyt sitä vaan kulutetaan aikaa ja odotetaan että pääsee taas töihin ja hetkinen olikos se nyt taas viikko vierähtänyt? Kohta alkaa tosiaan olemaan vuosi lopuillaan, aika menee juuri näin nopeasti kuin aiheesta aiheeseen hyppiminen ja mitään ei ole saanut aikaan. No lääkärireissuja toisenperään, viisaudenhampaiden poistoja sun muuta sellaista. Mutta entäs se oikea tekeminen? Vai onko se nyt tätä siihen asti kun keksii jotakin uutta? Tai toivonmukaan puhelin soi jostain muusta numerosta kuin puhelinmyyjän virheellisesti naputetusta numerosta. "Puhelin näyttää puhelu on vastaamaton, iha sama mitä tahon, mul on auttamaton. Halu luurii näppäillä numerosi, yksinäinen jäbä. Tääl tunteiden komeros. Sä et haluu mulle vastata onneks voin tunteeni jakaa sun vastaajaas. Me ollaa jurrissa, älä mee köyhänmiehen karaokee, ja huomen häpee sitä mitä sanottu ja laulettu on. Avaan sähköpostis ja viestejä lukematon, määrä odottamas määränpäätä röökiki huules ja kuihtuu päästä. Mun tietokoneen ääres vaikka tää paikka on täydellinen, niin nimen sun kun lausun ääneen se laukasee pelkästään kaipuun päälle."

Tänään oli taas niitä harvoja päiviä, kun puheenaiheeksi keskeytyi ystävien kesken se mitä itse toivon tapahtuvan eli reissuun ensi keväänä.  On ehkä hienoa, taisiis ei ehkä vaan on oikeasti hienoa nähdä miten eräs lapsuudenystäväni jonka kanssa harvemmin puhutaan henkeviä vaikka miltei jokapäivä pyöritäänkin porukassa taisiis tällähetkellä kun hän on armeijassa niin ei niinkään usein, mutta kuitenkin niin kuulee äänensävystä tai pystyy lukemaan rivien välistä ainakin että ei toivois meikäläisen lähtevän niin pitkäksi aikaa minnekkään. Vaikkei puhuta henkeviä kuin humalassa niin kuuluu kyllä tärkeimpien ystävien joukkoon. Toisaalta miesten kesken on vaikeampi puhua tunteekkaasti vaikka ollaankin tunnettu yli 15? vuotta. On paljon niitä ihmisiä joiden kanssa haluaisi olla kokoajan ja on niitä ihmisiä jotka haluaisi samaan aikaan saada samaan paikkaan. Voikun saisi olla kaikkien kanssa kokoajan. On niin väärin että vuorokaudessa on 24tuntia joista 8 vietetään töissä ja toinen 8 nukutaan. Loppuaika sitten kiiruhdetaan paikasta a paikkaan b jotta ehtii näkemään ihmisiä. "Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän."   

Satunnaisesti (lue aina) tulee haaveiltua siitä päivästä kun puhelin soi mutta olen pyrkinyt saamaan sen jäämään vain omaan tietoon, ei siitä kenenkään muun tarvitse tietää että miten paljon haluan sinne. Kyllä siitä välillä kysellään, että minkä takia. Riippuen ihan kenen kanssa puhuu että miten sen asian luonnehtii. Aika useasti tulee heitettyä ihan vaan läppää että mitä tekemään mutta totuus on muuta. Koskaan en kyllä sano että pelkän rahan takia sinne haluaisin, sillä se ei pidä paikkansa.  Kyllä sitä monesta muustakin asiasta haaveilee, miljonäärinä olemisesta, omasta kämpästä, monesta eri autosta jne. On mulla kerrankin jokin toive toteutunut, on mulla ihan hieno auto. Sillonkun se oli viellä toisaalla niin kuolasin sitä ja hypin hulluna kun näin sen, mutta nyt kun se tossa pihalla lojuu niin...  Se ei vaan  ole juurikaan itseni näköinen. Kehuja sieltä, kehuja täältä, kiitos vaan. Tykkään silti enemmän getarista. Välillä tuntuu  ihan ärsyttävältäkin kun joku koittaa kehua liikaa, sitä tilannetta koittaa pakoilla kun en hirveästi koskaan saa kehuja mistään muuten. En ehkä osaa ottaa kiitosta vastaan kun sitä pitäisi, mutta sen sijaan koitan antaa kehuja itse muille. Jos rahaa olisi niin paljon ettei olisi merkityksellistä mihin sen laittaisi, tuskin olisi yhtään sen onnellisempi. Materialismionnellisuus ehkä tulisi tutuksi, mutta oikea onni ei kuitenkaan. Ei uudet merkkivaatteet, kalliit  mersut tai ferrarit onnellisuutta tee. Onnelliseksi tekee se, että saat olla oma itsesi ja jaat hyvät ja huonot hetket ystävien kanssa.  Et voi keneltäkään ostaa oikeaa ystävyyttä sillä seon niin arvokas, ettei rahalla sitä saa. "Pakeneminen on helpompaa kuin muuttuminen" Se voi olla pieneltä tuntuva kolahdus mikä muuttaa sinussa kaiken, ajan saatossa se saattaakin olla suurempi kuin aluksi tuntuu. Se saattaa viedä aikaa ennenkuin tajuat mitä olet tuntenut. Muutoksen saattaa nähdä ulospäin, muutoksissa. Vaatetus, musiikkimaku, elämäntyyli. Ihan mikä vaan voi viitota näihin asioihin, tai ehkä jopa kaikki yhdessä.  "Oli ihan tavallinen kaveri. Katto naapurii sil elämä on parempi. Auervaarana nykypäivän speksei, juomassa viinei höystäen taabermannin tekstei. Maalausduuneis naisia yytsimäs rakkauden tunnustus kelpaa syyksi täs. Pelis kornis pitää nousta tornis ylemmäs. Niin korkeelle ku ylettäs. Iso tavaraa ja ajan pidän minimis, luottokortin höyläykset aina on limitis."

"Sinusta voi tuntua, että olet juuttunut liikenteeseen ja joka puolella näkyy autoja autojen perään silmänkantamattomiin. Älä antaudu kiusaukselle poistua paikalta sivutielle. Käytä odotusaika miettimällä minne olet menossa elämässäsi."

Enpä saanutkaan linkattua tänne suoraan videoita koneelta. Oli jotain parivuotta vanhoja videoita syysmyrskyistä, ehkä sitten joskus. Eipä kyllä saanut juutuubistakaan biisejä tänne, taisis kaikkia.

http://www.youtube.com/watch?v=MADQ24RqPuo

Hajonneita unelmia mahtuu historiaan, mutta ilman niitä en ois kasvanu isoksikaan. Arvostan luovuutta ja teen asioit oman pään mukaan.

Kai se on vaan aika todeta että syksy on saapunut, en nyt viellä syksyisiä kuvia ole käynyt mitenkään erikoisesti ottamassa koska tajusin sen vasta viimeisen kahdenpäivän sisällä. Vettä sataa, on pimeää ja energiaa on, PALJON. En tiedä, yliväsymys tai joku muu. Ehkä pää räjähtää, kaipuu joidenkin ystävien seuraan on suuri mutta liika ylibuuggaaminen omaan "kalenteriin" (lue: teboilille)  vaan tuntuu olevan se mitä jaksaa töiden jälkeen enään tehdä. Autolla ajaminen tuntuu kuristamiselta, mutta töihin meneminen tuntuu hyvälle. En tiedä sanoa mutta pyöräilyä, wou tuli harrastettua viime viikonloppunakin siis viikolla. Ympäri turkua kavereiden kanssa goprot päässä. Pikku haavereita ja häppeninkiä mutta aika meni nopeammin kuin osaa sanoa.

Jälleen kerran postipate toi mulle paripaketillista pehmeetä. Ai että, mutta ei se kaikkea korvaa. Mä ehkä tykkään mun uusista asioistani, mut kaipaan jonkin verran myös vanhoja. En nyt puhu artikkeleista vaan niistä joiden kanssa voi rupatella maat ja mannut.

"Matkani varrel ystävyyssuhteit on revenny,
vaik koitan punoo ne yhteen,
se ei korvaa ajan menetyst.
Vanhat kaverit, vahvat kalterirajat sulkee.
Ku piiri ei saa ilmaa, se on tapana muuraa umpeen.
Kaikki kasvo ja se muutti lähimaastoa.
Viel joskus kosketus ystäviin saattaa käsist kadota.
Ennen tulehtu suhteet, niiden annettiin hajota.
On opittu parantaa avoimet haavat ajoissa.
Mä tiedän, et ystävist jokainen on lojaali,
siks mä luotan mun hengen ystävii en käsin ohjaimii.
Avaudun harvoin ja harvoille,
ku silmii katsotaa, ollaan tarkkoi kattoes.
Ku ongelmat alkaa kasaantuu kasvoille
on pakko jakaa tietoo, et pääsee takasin jaloilleen.

Täydellinen ystävyys saa muuttumaan persoonat,
uudet puolet esiin, ku me tavattiin jo kersoina.
Persoja toisille monii monii vuosii
ja ekat kunnon dokaamiset, viinapullot puokkiin.
Jos sä muistat, kannoin jättäriltä sut himaan,
ja sä selitit siin matkal miten rakastat sun Tiinaa.
Silti me muututtiin, kasvettiin erilleen.
Nyt eri piirit, eri paatit laskettiin vesille.
Maailma muuttuu, ja ihmiset sen mukana.
Ja vaikka mitä luvataan, nii toisemme viel hukataan.
Ne on menneitä, menneitä aikoi ne."

Kuviakuviakuvia paljon kuvia. No ehkä turhia, taisiis turhia. Mutta se ei meinaa sitä, etteikö ehkä jokupäivä tulisi jotain järkevääkin, sillä ostin tänään kaukolaukaisimen. Se siis helpottaa kuvaamista, PALJON. 

Talvi lähestyy ja en tiedä mitä tulee tapahtumaan, en tosiaan tiedä. Kylmyyttä, loskaa, vettä, märkää. En  tiedä miten taas toimitaan. Tarvitaanko tässä "oneway" ticketti jonnekkin lämpimään? Tarviiko nastarenkaat? Oma kämppä, koska? Tarviiko sitä, tätä, tota ja tuota? Ei. Mulle ainakin riittäisi ettei kaikki jäisi kotiin peiton alle vaan liikkuisi edes jonnekkin. Tuntuu jo muutenkin sille etten ikinä näe ketään missään, ehken vaan ole jutellut enää pitkään aikaan kenenkään kanssa "syvällisemmin".  Siksiköhän täällä on taas niin paljon tunkua tällaiselle pohdinnalle? Niin hei tosiaan, tuo oma kämppä.. Kohta on jo vuosi siitä kun palasin kotiin. Voidaan ehkä myöhemmin pohdiskella mitä on saatu aikaan. Se ei ainakaan hirveän pitkä lista tule olemaan, enkä vannoisi edes haluavani kertovan sitä...

Eikä juutuubissa edes oo niitä biisejä mitä vois olla jotta sais tänne joten...

Kyllä mulla oikeasti olis aikapaljonkin asiaa sanottavana, ainut vaan ettei niitä saa muodostettua sanoiksi, lauseiksi eikä edes kirjaimiksi. En saa kaivettua niitä tuolta ellei joku avita lainkaan. Ps. Rontti, haaste on heitetty !

Mä oon ku tiimalasi digiajas, omas juoksuhiekas, mikä mut kuitenki piti ajas.

Pieni kipinä josta syntyi suuri liekki on tainnut tähänkin risukasaan osua, sillä viikonlopun valokuva saldo pyörii noin runsaan tuhannen kuvan joukossa. Hyvää fiilistä kun kerrankin jokin muukin onnistuu kuin kiistely ja tappelu.

Enemmän kuvia vähemmän puhetta, jos enskerralla toisinpäin tai sitten ei.

Mä oon ku sirkus retkiteltas, tyhjä kirja mille teksti kelpas. Mä oon ku piirustus ilman raamei, metamorfoosi tauluks ku on raamein kusilaarei. Mä oon se talo mitä ei tehty turhaan valmiiks.

Tunnustan tuijottaneeni tyhjää paperia jo hetken aikaa, jostain syystä lyö tyhjää ja hieman ahdistaa. Tuntuu että tilaa on, mutta silti puristaa jostain. Satunnaisesti tylsyyden huviksi tulee lueskeltua päivän horoskooppeja ja tänään taisi mennä kutakuinkin näin.. "Joudut ravistelemaan tunteitasi oikein toden teolla. Olet onnellinen monellakin eri tasolla, mutta aidot tunteet ovat sisälläsi monessa eri kerroksessa."  Viikonloppuna ystävien kanssa pelattiin jalkkista, tai en tiedä oliko se hirveän urheilullista sillä juomana oli kalja, redbull ja kossu. 

Maanantai tuntuu jotenkin oudolle. Pitkästä aikaa on nauttinut päivästä, tuulettanut itseään ulkona ja enpä tiedä. Sanat vaan katoaa jonnekkin.."Maanantai maanikko, muun maan muusikko. Maailma aavikko, muual on kuusikko. Vikan puun poltan nuotiolauluna, voit pitää mun naamaa sun naamatauluna."  Pienetkin asiat on saanut viime aikoina ärsyyntymään kovasti, en tiedä miksi. Hyvän ystävän tuolijekkukin meinasi olla liikaa, en vain tiedä. Nyt sitä kaipaa, pieni puhelu riittäisi muuttamaan koko talven ja todennäköisesti loppuelämänkin. Sitä voisi jo melkein enemmän kuin toivoa. Seolisi oikeastaan uusi kokemus ja loma normaalista elämästä. "Joskus täytyy mennä todella kauas tajutakseen kuinka pieni on." 

-Jalat tukevasti menneisyydessä, suuri ponnistus tuntemattomaan tulevaan.