WWBD - What Would Batman Do?

Syyskuu alkaa muistuttelemaan syksyn ja talven tulosta, lehdet putoilevat ja kellertävät jälleen ja tekevät maisemasta erittäin värikkään, mutta samalla pimenevät illat ja sateisten päivien määrä alkaa peitota kesän kuivuuden ja auringonvalon. Samalla kun illat synkistyvät niin alkaa myös ihmisten mieli painua samalle tasolle. Syyskuisen auringonpaisteen voi havaita useimmiten märkää asvalttia vasten viilenevissä päivissä ja päivän tohinoissa ne hetket menevät ohi joissa pitäisi hetkeksi jäädä katsomaan maailmaa eri kulmista.  Kesä on mennyt vauhdilla ohi kokonaan, ainakin minun osaltani. Mitään ei ole saanut aikaan ja kaikki joka on vähänkin tuntunut hienolta idealta onkin ollut päinvastaista. On toki monia poikkeuksiakin näissä mm. Kesän parhaimpana muistona juhannus "me elämme hetkestä hetkeen ja havahdumme vasta nähtyämme ensimmäisen kellastuneen lehden." juhannuksena sai rällästellä telttaretkellä ystävineen kaikenmaailman hauskoja pelejä/leikkejä joita meidän oma sport teacheri oli kehittänyt! Päivääkään en ole katunut enkä tule katumaan sinne lähtöä, ehkä ainoa joka mietityttää vieläkin on se, että miksi epäröisin niin kauan "vailla ystävää olet kuin vasen käsi ilman oikeaa kättä."

Välillä sitä tuntee ottavansa liikaa asioita tehdäkseen, armeijan lisäksi töissä käyminen tuntuu väliltä liialle kun pitäisi vielä ystäviä auttaa autojensa kanssa. Ystävien auttaminen meneekin aina kaiken etusijalle, kunhan vain on mahdollisuus. Tietysti välillä pitäisi muistaa ettei itse ole mikään kone joka jaksaa aina olla käsi ojossa kun apua tarvittaisiin, välillä pitäisi itsekin olla rauhassa ja antaa kiiren mennä kiireenä tekemättä mitään.Tottakai on mukavaa laitella autoja, sillä se on mieltä rauhoittavaa kun koitat saada jotain toimimaan ja onnistut siinä, kunnes huomaatkin ettei se auttanutkaan.. Ennemmin sitä melkein makaa auton alla kylmällä sorapihalla kun tekee jotain mistä ei pidä. On kuitenkin pakko tehdä jotain mistä saa hieman korvausta menetetystä vapaa ajasta sillä eihän sitä muuten tule toimeen "kun avaan lompakkoni, minulle tulee  outo tunne, ettei raha ole enää muodissa."

Eräät asiat on alkaneet vaivaamaan näin syksyn kunniaksi, ihankuin lehdettömyys olisi takerruttanut ne puun oksiin. Miten hienolta se taas tuntuukin, ajatus tulevasta on kuin pyörremyrsky new yorkin keskustassa. Pitääkö oikeasti käydä miljoonan sekalaisen asian ovella koittamassa löytyykö oikea avain siihen oikeaan oveen? Oliko ystävä oikeassa kun kertoi että meillä oli omat juttumme, jotka kokosivat meistä loppujen lopuksi kokonaisuuden? Kysymyksiä kysymysten perään juoksee päässä kuin sotilas vallihaudassaan luoteja karkuun.. "tarvitsemasi avain löytyy nipusta aina viimeisenä."