Punkun tahrimia papereita pöydällä, mihin mustekynäl tulkkaan mun huolet. Tärisevin käsin tunteita höylään tääl ja tää biitti on mun pulssista puolet...

En tiedä mistä aloittaa ja minne päättää. Aloitetaan kuitenkin siitä, että vuotta ollaan päättämässä aivan juuri, vaikka kelin puolesta voisi kuvitella vielä elävänsä syyskuuta.

 Se miksi tätä taas raapustellaan johtuu taas sitten siitä, että en tiedä voinko olla kirjoittamatta tätä, vai siksi että haluan kirjoittaa tätä vaikkei tätä lukisikaan kukaan. Parempi pitää salassa kuin julki, tai ainakin yrittää. Tänävuonna on saavutettu asioita kuten erittäin hieno kesä. Voisin vaikka vannoa sanovani vielä jokupäivä näille tänäkesänä suurimman osan ajasta kanssani viettäneille henkilöille, kiitos ja olette erittäin tärkeitä. Tiedän olen oikeasti maailman huonoin ihminen pitämään kontaktia kehenkään vaikka kokoajan olenkin jossain jonkun kanssa. Yritän parantaa tapojani kokoajan, mutta en tiedä osaanko. Pakkomielteet kuten uusien ihmisten tapaaminen ja vanhojen tuttujen kanssa oleminen tuntuu hyvältä. On myös asioita, joita tänä kesänä en olisi halunnut kokea. "Astun raitsikasta aurinkoon, dallaan rööperistä kallioon. Terassit sykkivät kirpparit kulmilla pystyssä. Gimmoilla shortsit jalassa, vesisuihku töölönlahdella. Skeittarit patsaalla, sit illalla suokkii botskilla..."

Joskus alkuvuodesta lupasin itselleni että seuraavaksi(tämä talvi) talveksi mulle tulee uusi käyttöauto. Niin myös tapahtui ja olen siitä tyytyväinen. Kutakuitenkin tähän vuoteen on mahtunut positiivisia juttuja mutta niin on myös negatiivisia. Negatiiviset asiat kuuluu kuitenkin elämään, mutta niitä voisi joskus olla hieman vähemmän. 

Vatsa heittää kärrynpyörää, päässä pyörii tornado ja jaloissa pyörii sukat. Osittain ainakin joskus mieltä hämää eräs henkilö. Mielessä pyörii kutakuinkin ajatus " mitäkukaoikeastimitenoletkokukaolet?" enkä nyt puhu itsestäni. Oikeasti m i t ä  i h m e t t ä. 

Onneksi on joku joka kuuntelee ja juttelee. Itseasiassa ajallaan muodostunut erittäinkin luotettavaksi henkilöksi jolle uskaltaa puhua, kaikesta mistä vain itse uskaltaa puhua ääneen. Haluaisin joskus tulevaisuudessa viettää enemmän aikaa oikeastikkin hänen kanssaan, ehkä kaljakelluntoja tai jotain vastaavaa? ken tietää. 

Ehkei sitä halua myöntää ettei aina asiat toimi vaikka miten yrittäisi.  Eikä ne välttämättä yrittämällä ainakaan parane vaan päinvastoin. Päivittäin vituttaa, jokainen sana tuntuu siltä kuin kääntäisi veistä haavassa. Ahdistaa, tuskastuttaa ja ennenkaikkea vituttaa. Vaikka miten kaikki tuntuu että menisi hyvin tai muutenvaan niin aika altayksikön heitetään volttia kerien. "Tuntuu että jotkut rakkaus parit on ihmisen kuvia vaan, Samanlaiset sukunimet ja teennäiset hymyt päälle liimataan. Tiiviisti aina yhdessä niin muut näkee että me rakastetaan, vaikka sattuu niin jäätävästi että hauraiksi muututaan,

silti toinen päättänyt on tämä rakkaus on korvaamaton. Vaikka toinen pelkällä yhdellä lauseella voisi vetää alta maton. 

Ja ne perhanan ihmisen kuvat ilman tunteita sängyn jakaa. Toinen katse kiinni kännykässä, toinen jossain muualla makaa ja kahden vuoden jälkeen rakkaus on enää päätös pysyä kii 

ja niin valot sammutettiin ja tunteet alas ammuttiin." 

Taidan olla itsestäni nykyään erittäin itsevarma, silti olen ujo. En tarkoita että baarissa menisin kelle tahansa juttelemaan, vaan että olen sinut itseni kanssa. Tykkään pukeutumistyylistäni, taisiis näen asian niin että kiinnitän huomiota ehkä enemmän siihen kuin ennen. Pukeudun mukavasti, eli mukaviin vaatteisiin enkä välitä muiden mielipiteistä. Otin myös tovi sitten septumin, enkä kadu sitä. 

Kevyen olon kaksipäiväisyys. Siistiä, oikeasti. Joko antaa asioiden olla vaan ja alkaa pyyhkimään huonoja asioita pois mielestä alitajuntaisesti ja keskittyy jotenkin omalla tavallaan vain positiivisiin asioihin tai sitten... selityksiä otetaan vastaan. Taisin kyllä jo hieman perehtyä itseeni ja uuden talviauton mahdollisesti kilpiinsaamisen tiedon takia taisi myös osittain jännitys ja epätietoisuus laskea itsestäni joka on jonkin verran raastanut mieltä. Ihan vaan siksi että muutaman tonnin kotteroa ei viitsisi heti laittaa kukkapurkiksi. 

Kahden kuukauden sairasloma tekee hyvää ajatuksille ja kropalle. Taisin jo aijemmin mainita(ehkä) että rupesin olemaan melko piipussa. Töitä, urheilua, töitä, urheilua jne. Ensivuodeksi pitäisi vähän vielä ryhdistäytyä kuntoilun puolella, mutta kaikki aikanaan. 

"Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo, virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo. Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa. Joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt. Uskot kohtaloon tai et, se on ihan sama kunhan ajattelet. Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken aa ja oo, mut jos tuijotat vaan yhtä puuta koko metsä voi kadota. Mut jos sä näet vaan metsän, et ehkä huomaa puuta hienointa."

 - Minä

Sometimes all you need is as simple as it can be..

Joskus materialismionnellisuus voittaa, joskus ei. Materialismionnellisuudella voi pitää itseään tyytyväisenä mutta ei onnellisena. Olkapään uudelleenleikkaamisen jäljiltä on jäänyt "paljon" aikaa ajatella asioita. Kesä oli, kesä meni. Uudenvuodenlupaukset suht hyvin pidettynä onnistuttu kesä viettämään ja tämä kesä oli juuri sellainen kuin kesän kuuluukin olla. Aidosti onnellisuutta, vaikka hieman epäonneakin välillä oli. Jos voisi tämän kesän elää uudelleen, en miettisi kahdesti. Uusia juttuja, uusia tuttuja ja vanhojen kanssa lisää kommelluksia, mahtavaa ! Parempi on kuitenkin saada lisää vastaavia muistoja tulevilta ajoilta ettei tarvitse elää menneisyyden hyvien asioiden kautta.

Työn puurtaminen raskauttaa päivät ja loppuajan vuorokaudesta muut asiat. Henkisesti raskaaksi käyneet asiat alkavat purkautua pikkuhiljaa, kirjoittamisen vaikeuden ainakin huomaa, paljon olisi sanoja puettavaksi mutta eihän siitä mitään tule. No ehkä kovan krapulan ja erittäin myöhän kelloajan kanssa sopailu ei auta asiaa laisinkaan. Kyllästyminen tai turhautuminen turhiin tappeluihin turhista asioista ja toisen osapuolen ymmärtämättömyyden kanssa alkaa tuntumaan turhalta sekä turhauttavalta. Asiaan on tultava muutos tai muuten siihen tulee muutos. 

04.27 Väsymys, musiikkia, telkkaria, käsi kantositeessa, kuvien selailua ympäri nettiä. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan jotta jaksaa taas turhautua viikolla. Adiòs

Näihin kuviin näihin tunnelmiin! 

-

Tavataan laituril, pimeält piilos. Aika levittää siivet ja puhaltaa pölyt täst amfibi-arkist ja vapautuu peloist, veloist. Veks näist kyynisist keloist.

Hehkutuksen hehkuvalo, viimeaikoina on alkanut lamppu syttymään tähänkin kesään. Lämpöä piisaa arjesta revitään kaikki irti ja viikonloppuina rellestetään. Huikeita tapahtumia toistensa perään. Ah, nautinto. Kaverit, ystävät ja kaikki on vapaata, niin vapaata kuin vapaa voi olla. En tiedä mutta torstain nollauksen jälkeen, arviolta noin tuhannen kilon taakka tippui harteilta. Tarkalleen en tiedä mitä se oli, eikä edes kiinnosta. Asioiden arvostus, hauskanpito ja muu positiivisuus vaan on se juttu. Miten paljon tätä fiilistä on kaivannut? Ilmeisesti aivan liikaa. Ehkä se on ollut poikkiteloin ahdisteena.

Viikot vierii, tapahtumia kasaantuu viikonlopuilta kasoittain, kaljakellunnat ja muut kesän normaalit häppeningit. Tänävuonna on "uskaltautunut" irrottautua siitä todellisesta normaalista.  "Runttaan vaihteen silmään ja sit vaan menoksi. Mä en tarvii tenoxii et tuntisin oloni rennoksi. Ei tylsii hetkii vaa yleensäkki hyvii retkii ja autol ajetaa Dim, siellä pyrkii seksii. En mieti kulutuksii, messis hukupussi.." 

Tällä hetkellä naamakirjan ja todellisuuden karut näkymät alkavat kertovan siitä että ikää on alkanut karttua hieman jo pienen pojan elämään. Ellei facebookin ihmeellinen maailma sitä kerro, niin todellisuudesta kuuluu. Kaverit, vanhat luokkakaverit ja muut tutut menevät naimisiin ja saa lapsia. On mukavaa toki olla ja nauttia kavereiden onnesta samalla kun itse vain rällästää toisen kaveriporukkapuoliskon kanssa.  En kyllä tiedä oliko tuo enään sana, samapa se mutta alkaahan totuus valjentumaan pikkuhiljaa. Ei tässä enään liian nuoria olla, eikä kyllä liian vanhojakaan.  En kyllä kadu hetkeäkään jota ollaan vietetty ystävien kesken. Vaikkakin haluaisi viettää kaikkien kanssa aikaa, seon täysin mahdotonta. Osa viettää romanttista leffailtaa poika/tyttöystäviensä kera, kun osalle ainoa romanttinen ele on halata sitä lampputolppaa pimenevässä yössä.

Joskus ehkä voisi viihdeillan jälkeen pyydellä tekosiaan anteeksi ja kiitellä kavereita ja ystäviä mitä on joutunut kestämään. Taidan  tai siis olen yleensä se ensimmäinen joka kerää hiekanmuruja suustaan maaten katulaatoilla tietämättä kuusta ja maasta mitään. Yliampuvaa? ehkä.  Vaikka miten yrittää, seon lähes mahdotonta kun kuuntelee juttuja eiliseltä illalta. Naurusta ei saa loppua millään ja vaikka miten yrität olla katsomatta toista niin sitä nauramisen määrää ei saa vain tukahdutettua kun pienikin muistutus tulee jostain tolvailusta taas esiin. Mahtavaa !

En tiedä mitä koko alkukesänä tajusin, odotin vain turhaan asioiden tapahtumaa. Helpotuksen huokaus, odotus on ohi. Taisiis ei kaikki, puhelin on hiljaisuuttaan pölyyntynyt eli ei taideta tässäkään erässä päästä ulkomaille, no joskus sitten "Kaikki aikanaan, kukin vuorollaan". Nyt on kuitenkin turhat ajatukset ja jarruttelut jarruteltu nyt on lupa pitää vapaata ja olla katumatta tekosiaan.  Taino pyritään jättämään hölmöilyt vähemmälle ja tehdä asioita niinkuin ne etenee.

Varmaan kymmenes kerta tolle biisille, mut pojot siitä. Kesäfiilistä kaikille

"Aivan hiljaa nyt paikoillani. Lasken mieles sekuntei, minuuttei, tuntei. Nuolasen tuulen suuntaan, keskiyön aikaan tulevaa tulvaa. Kun liekki lampuis sammuu. Nyt vaimenee laulut ja pakataan laukut. Siis muista mitä sovittiin. Kalibroin kompassin ja synkronoin kellon. "

Puhetta, puhetta sanoja lenteli, yritä ymmärtää sul on hauras temppeli ja sä voit olla ihan mitä sa haluut, tylsää talsii aina maristen latuu.

Ruudun tuijottamista kuukausitolkulla tämän poisto ja muu, en tiedä. Olen hukassa. Pakko se oli silti avata ja nyt on pakko tulla ruksaamaan. Kello on jotain mallia epäonni, oikeasti? Miten muilla onnistuu ja itsellä ei? Ei tätä epäonnen määrää enään voi käsittää mikä jatkuvasti vain jatkuu. Saisko tälle vuodelle edes jotain positiivista? On niitäkin hetkiä ollut mutta nyt.. En löydä sanoja edes kuvaamaan miten rasittavaa voi olla kun mikään ei onnistu. Luulen että lukittaudun kohta sosiaalisesta mediasta kokonaan pois ja menen peiton alle karua elämää piiloon. Joskus mulle on kerrottu että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, en tiedä millainen peili siellä on kun se tuntuu kääntävän asiat vain negatiiviseksi, mutta miksi? Tahdon lomaa tästä arjesta, lähteä jonnekkin jossa uudet tuulet puhaltaa ja on uusia asioita.

"Sälekaihtimen väleistä hehkuu, säde seepran selkääsi piirtää. Tähän yksiöön ilta taas päättyi. Nyt tahdon ajan ensivuoteen jo siirtää. Bussin etupenkissä jalat ojossa, satakymmenen kilsaa kirjoitettavaaa. Läpi hyönteisten hautausmaan, funtsin maailmasta kiinni otettavaa."

Joskus alkuvuodesta lupasin itselleni että tänävuonna on pakko lähteä gatebiliin ruotsiin, siellä viihdyttiin neljäpäivää ja hauskaa oli. Juhannus oli mitä huikein, kiitos siitä kuuluu hyvälle ystävälle jonka kanssa lähdettiin porukassa purjehtimaan hankoon. "VAIMO!!!! Painu helvetttiiin siiitä!!!!"

Josko vaikka vielä jatkettaisiin kesää samaanmalliin niin voidaan syksyllä muistella kesän tapahtumia, huikea kesä kaikenkaikkiaan tähän mennessä ! 

                                     

Syksyynpäin aika hurahtaa vauhdilla, toivottavasti ei heti syyskuussa kuitenkaan muutu kelit viellä. Kaikenlisäksi tässä on jo syksyn suunnitelmat valmisteltu, olkapäätä tarvitsisi parsia taas kasaan  ja talviauto tarvitsisi saada vaihdettua ja ensikuun aikana olisi tarkoitus saada viimein tilaukseen tuleva talviauto. Toivotaan että asiat menee suunniteltusti, tai samalla toivon ettei mene mutta todennäköisempää on että makaan leikkauspöydällä kuin se että syksyn aikana noukitaan valtionvihreitä päälle. Vaikka miten sitä toivoo niin valitettavasti viimeaikoina on tullut melko selkeästi esille ettei asiat mene lainkaan niinkuin haluaisi. 

Sävel haikea, seon kivaa ja kaikkea. Se nostaa minut ylös jos tilanne vaikea. No löysin perjantaina itteni lukemassa kirjaa, ennen oli kahet synttärit. 20 sanaa iltaa ja puhelimen kanssa meikä puhu vaan kilpaa, mut nyt oon ku puhelin ja latailen vaa hiljaa.

Kun tänne ei ilmesty tekstiä tarkoittaa se että hirveästi asiaa ei avautumiseen tai muuhunkaan fiilistelyyn ole tarpeeksi tai sitten sitä kaikkea ei saa prässättyä tiiviiksi paketiksi. Itseasiassa monesti olen tämänkin sivun avannut, turhaan. Plank page bitch, tuntuu hyvältä katsoa tyhjää ruutua pitkään, kirjoittaa vajaanainen lause kun sen pyyhkii jo pois ja alkaa nukkumaan. Koitetaan siis saada tällä kertaa edes jotain kirjattua. 

Eräältä bloggaajalta luinkin että mikäli kirjoittaminen tuntuu väkinäiseltä, sitä ei kannata tehdä. Itseasiassa näitä omia tekstejä kun on miettinyt niin eihän näitä ole sillä kunnollisella fiilispohjalla tehty pitkään aikaan, ehkä aluksi mutta sitten koko teksti on soveltuva energiajakeeseen.

Kevät näytti tuloaan jo ajat sitten, vappukin on tässä ja nyt. Ulkona silti satoi aamusta räntää/lunta. Joko se kesä tulisi sieltä? Sää on yhtä sekaisin kuin itse kirjoittajakin. Ei tiedä mitä haluaa tulevaisuudessa. Mitä musta tulee isona vai tuleeko vaan iso? Haluaako takaisin kouluun vai ei? Mitä opiskelisi jos haluaisi takaisin kouluun? Jo muutenkin tuntuu siltä että "mä nyt vaan oon tässä ja odotan mitä tapahtuu" tapahtuuko edes mitään? Pitäisi varmaan kaivaa kristallipallo esiin ja hieraista siihen ennustus tulevaan. Toisaalta, en kyllä välttämättä haluaisi valmiiksi tietää miten asiat järjestyy. 

Antakaa hetki aikaa miettiä uudelleen ja laittaa asiat oikeaan järjestykseen. En oikein tiedä mitä tällä hetkellä tapahtuu, mutta en varmaan kuulu joukkoon kun en muuta kenenkään kanssa yhteen tai saa muksua. No kumpikaan ei nyt kuitenkaan sovellu tämän hetkiseen tilanteeseen kuitenkaan. Enkä kyllä olisi vielä valmiskaan moisiin koitoksiin. Sitäpaitsi, yksin ei voi muuttaa yhteen kuin itsensä kanssa ja välillä tämäkin kämppis tuntuu liian hankalalta käsitellä joten…. 

"Anna minulle  hetki aikaa, hetki aikaa miettiä uudelleen. Laittaa sanat oikeaan paikkaan, sanoa mitä todella tarvitsen. Ei mitää liikaa, ei mitään turhaa, vain ne sanat jotka sielua ravistaa."

On parempi lopettaa tähän vaikka olisi mitäkaikkea, mutta fiilis hiipuu ja en jaksa tallettaa odottamaankaan tätä, huonoa tekstiä kuitenkin eikä tästä kirjaa tule. "Mistä tiedän että kuka on oikea kun joku on pitkä, joku toinen on soikea? Joku on hullu ja joku on kaunis? No toi on härkä ja toi on kauris.  Nyt mä kuljin sun ovea kohti, en tunne sua yhtään, koko kehoni pohtii. itä jos tää on hirveä virhe ja rakastun helvetisti, oikeasti, aivan oikeasti"

Ps. suositan http://purkautuvatpatoumat.blogspot.fi

Mies eli ennen yksi päivä kerrallaan, nyt yksi minuutti voi kaiken ihan täysin kadottaa. Kohta on taas kaikki irrallaan. On paljon tasoja vielä meidän edessä, vanhat kivet ja puut energiakenttien välissä.

Milloin mitäkin voidaan keksiä selityksille asioille jotta pystytään näyttämään onnellisilta. Itsekin teen tätä jatkuvasti, vaikka toisaalta eipä tässä juurikaan millekkään tunnu. Yksi hienoimmista ihmisistä joita tunnen sai aikaan melkoisia tunnesotkuja jos jonnekkin suuntaan, toisaaltaan osaan olla sen verran itsekeskeinen vai tuhoinen, että lähden pakosalle ennemmin kuin jään nauttimaan olostani pelkäämisen keskelle. Ihan edes en tiedä mitä lähdin pakenemaan, rakkautta vai pelkoa siitä että sitäkin viilletään. Monen vuoden tuntemisen jälkeen ehkä se tuntui liian tavalliselta liian nopeasti ja tunteita olisi pystynyt vaihtamaan helposti. Toisaalta sulkeutuminen omaan kuoreen takaa sen ettei pysty olemaan se oma itsensä, joka raastaa enemmän kuin terävä juustoraastin aamupalapöydässä. Se käytös joka itsellä oli, ei voinut olla sellaista että sitä kukaan kestää. Ellei ole hullu ja oikeasti rakastunut. Itse vaan en halua antaa moista kohtelua kenellekkään, sillä en haluaisi sitä itsellenikään. Ystävien tuki tässäkin paratiisissa on tärkein ja huippuluokkainen, ainiin ei sitä ollut. Mutta miksi? Onkohan sitä haukattu liian iso pala syksyllä kuorta itsensä päälle ja lähdetty ottamaan liian väljin rantein asioita.

Kesä on tulossa, lunta ei ole missään, puhelimen pirinää ei ole vieläkään joten tästä kesästä täytyy sitten kehitellä jotakin erilaista. Suunnitelmissa olisi ainakin 1kappale ruotsin reissuja, autolla. Pallogrillit kuumaksi, pilke silmäkulmaan ja hymy huulille. Noilla varmasti saadaan kesä sujumaan mukavasti.

"Ainoo toive ei toteudu, se on varmaa
sitä enemmän saadaan, mitä vähemmän kaivataan
Kun Harmajan Saima, tein laulustani harmaan
ja matka keveni ku putos
pari sanaa painavaa"

"Naapurin täti haluu bassot multa nollii

mut sori, rinnas pitää tuntuu
tää levy on mollii
Vaik itkuis nauran itelleni tämän tästä
Kun matti ku se tekee teille markit ulos räkälästä
Jos haluut toimintaa tule tragikomediaa
Harva sitä nälkäänsä täällä pöllii omenia"

Kaikki vuorollaan, kukin kerrallaan.

Pidetään pieni kahvituokio elämästä. Kaksipäivää kotia, pienimäärä urheilua ja runsaasti väsymystä. Se on kumma miten se vaikuttaa kun jää sinne sohvankoloon märehtimään mitään aikaansaamatta. Piti maanantaina ja tiistaina käydä salilla, kävinkö? No enpä käynyt. Teinkö mitään muutakaan? No enpä tehnyt.  Nyt pienen harrastesäbäkerran jälkeen sain taas itseäni niskasta kiinni ja suuntasin jälleen salille (älkää kuvitelko että näppäimistön äärellä on joku himobodaaja, rehellisesti sanottuna ei ole). Kas kummaa kun tuntuu helpommalta olo jälleen. Tänään meinasi töissäkin käämi kärähtää kun jostain syystä tuli älytön ärsyyntyminen lopuksi, harvinaista. Muuten onkin tullut oltua reilusti ulkona, ihan tukholmassa saakka(muistaakseni). Tukholmaa tosin ei edes nähty…

Tatuointikuumeiset ihmiset varmaan tietää miltä tuntuu kun haluaisi ottaa uutta leimaa, Niin minäkin. Itse asiassa pariviikkoa sitten otinkin toisen leiman ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Seon omanlainen ja varmaankaan heti ei ole kenelläkään samanmoista, toivottavasti.  Ehkä suurin vaikeus tatuoinnin ottamisessa on se ettei keksi kuvaa jonka haluaisi tai sitten vaihtoehtoja on liikaa.

Seuraava tai no tämä kuukausi tuo tullessaan pelkkää  ylikypsytystä oman mielen ja järjen reunoilla. Ei tiedä mitenpäin pitäisi missäkin olla ellei puhelinta lasketa. Sen pitää olla kovalla ja päällä. 

Voisin jossainvaiheessa oikeastaan oikein kunnolla jaksaa yrittää kirjoittaa jotain. Nyt (taaskaan) ei jaksa keskittyä (yllätys)  tähän laisinkaan. Kaverikin pyysi että mentäisiin kuvailemaan jokupäivä niin joskos siitä sitten inspiraatiota irtoaisi kunnolla.