Nyt patjal valvoo, valokuvaa palvoo, jos kaiken takan' nainen, ni ei edessäni paljoo. Mua sattuu selkää ku elämä ois takana, rutista vaan lakanaa, me oikeusalis tavataan. Nenäliinoja, mä kuorin sipuleita, vedet silmis vikoil voimil puheripuleita.

Ajatuksia laidasta laitaan, jännitystä niin ettei henkeä meinaa saada. Viimepäivien aikana on huhuja liikkunut, että nyt on sen aika että puhelin kannattaa olla päällä. Siltikin epätoivoon on jo viimeisen viikon aikana vajottu, ei se voi osua omalle kohdalle koska sitä haluaa niin kovin. Sehän on totta, ainakin minun kohdallani. Aina kun tahtoo jotain, sitä ei saa. Mutta kun ei enään niin kovin tahdo niin se olisi mahdollista. Se taitaa oikeasti kertoa jotain, että kun puhelin soi keskellä työpäivää niin jalat ja kädet on yhtä puuroa ja kun luet ketä soittaa niin turhauttava näky siinä aina on. Kuitenkaan tästä nyt ei kannata menettää toivoa, kyllä niitä uusiakin mahdollisuuksia tulee. Ehkä.

Viikonloppu vietetty, ajettu autolla paljon, uitu jonkin verran ja ystävien seurasta nautittu täysin siemauksin. Ehkä pikkuhiljaa jännitys ja sen tuoma "stressi" antautuu ja voi nauttia ja olla taas täysin normaali itsensä. Nyt saattaa jotkin asiat ärsyttää normaalia enemmän, mutta kyllä se tasaantuu siitä taas.

vappu

 

 

Ilmat huonontuu, syksy alkaa ajoissa. Vai alkaako? lupaa lämmintä syksyä mutta saas nähdä, eihän pekka pouta viimeiseen kahteen vuoteen ole mitään osannut ennustaa. Paitsi päinvastoin. Onneksi syksyn viileisiin ilmoihin on varauduttu, webastolla.
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä katsomaan knc:tä eli kouvola night cruisingia. Vaihtelua ainakin näihin tuttuihin kuvioihin, etenkin samoihin autoihin.. Tuttuja juttuja, uusia asioita. Ihankuin kaikki olisi erilaista, puita myöden. Jotenkin asiat tuntuu muuttuneen, kaveri tai ystävä, yhtä tärkeä vaikka jälkimmäisen kanssa jutellaan maat ja mannut lävitse. Ehkäpä olisi aika enemmän pitää yhteyttä niihinkin ystäviin joita ei ole hetkeen nähnyt, tarpeeksi. Taisiis jos multa kysytään miten paljon tahdon nähdä kaikkia heitä, niin yksikään ei saisi asua muualla kuin saman katon alla. "Se oli kaunista niin kauan kun se kesti, ollakseen ohikiitävä hetki. Aurinko leikitteli aalloil, me leikiteltiin isoil sanoil. Kesäkuus voi narraa kaloi, heinäkuus voi vannoo valoi, vaan kun puusta putoo eka lehti..."